Tiimijaksoja suunnitellaan tai jo kokeillaan useissa lukioissa ja peruskouluissa ympäri Suomen. Halusimme koota näille sivuille listan tiimijaksoa kokeilevista kouluista. Osa listauksessa on meidän asiakkaita ja osa itsenäisiä kokeilijoita. Kaikkien kokeiluista voimme kuitenkin yhdessä ottaa parhaat ajatukset käyttöön. Ilmoita oma koulusi listalle mukaan ottamalla meihin yhteyttä!

”Lukiossamme järjestettiin ensimmäistä kertaa tiimijakso kaikille ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Idema oli opettajien apuna jakson suunnittelussa ja tukena sparraamassa myös jakson toteutuksen aikana. Idemalla oli hyvä ohjaava ote, joka jätti riittävästi tilaa opettajien omalle ajattelulle.” Pieta Tukkimäki-Hildén, rehtori Lukioliikelaitos Tavastia / Hämeenlinnan lyseon lukio

Katso löytyykö kokeiluja juuri sinun lähialueeltasi!

Ideman valmennuksella olleet lukiot merkitty*
Huom! Lista ei ole kaikenkattava ja siitä varmasti puuttuu kokeilijoita

Espoon yhteislyseon lukio

Haukiputaan lukio

Hämeenlinnan lyseon lukio*

Janakkalan lukio

Kallaveden lukio, Kuopio*

Karkkilan lukio*

Kiimingin lukio, Oulu*

Kimpisen lukio, Lappeenranta*

Kuopion lyseon lukio*

Kuopion klassillinen lukio*

Kuopion taidelukio Lumit*

Nokian lukio*

Muuramen lukio

Perniön lukio

Pirkkalan lukio*

Porvoon Linnankosken lukio*

Puropellon yläkoulu, Turku*

Sammon keskuslukio, Tampere*

Siilinjärven lukio*

Tampereen lyseon lukio*

Turun lyseon lukio*

Valkeakosken Tietotien lukio*

Vammalan lukio*

Ylöjärven lukio*

Päivitetty 10.11.2021